Välihampaiden poisto osa I

Tämä tulikin nopeammin kuin osasin odottaa. Tänään minulta nimittäin oli alun perin tarkoitus paikata yksi reikä, mutta se vaihtuikin lennosta hampaanpoistoon. Mikäpä siinä.

Ensiksi tosiaan kertailin hammaslääkärille kaiken, mitä nyt on hoitoon liittyen KYS:illä suunniteltu ja missä mennään tällä hetkellä. Jouduin vielä pikaisesti käymään panoraamaröntgenissä, sillä hammaslääkäri oli laittanut aiemmat kuvani lähetteen mukana KYS:iin, joten niitä ei siellä enää ollut. Ja ihan hyvä että uudet kuvat tuli otettua, nimittäin minulle näyttäisi kehittyneen yksi viisaudenhampaan aihio ylös oikealle. Tätä hammaslääkärikin ihmetteli, kun olen kuitenkin jo 23-vuotias ja yleensä tässä vaiheessa kuvissa pitäisi näkyä ihan hammas, jos niitä viisaudenhampaita ylipäätään tulee.

Toistaiseksi tuolle ei tarvitse tehdä mitään, mutta tilannetta seuraillaan. Hieman kuitenkin kiukuttaa. Olen aina lohduttautunut ajatuksella, että ainakaan viisaudenhampaista minun ei koskaan tarvitse kärsiä, mutta eipä olisi pitänyt juhlia ennenaikaisesti. Tosiaan äidillenikin on tullut viisaudenhampaat reilusti yli kolmekymppisenä, vaikka viisaudenhampaiden puhkeaminen harvoin edistyy 26 ikävuoden jälkeen. Perinnöllistä siis lienee tämäkin.

Röntgenissä käynnin jälkeen jälkeen sain ottaa särkylääkkeen ja puudutukset laitettiin ikeniin. En ole koskaan aiemmin tarvinnut puudutusta hammasoperaation takia, joten suu tuntui aika mielenkiintoiselta ja nauratti, kun yritin vielä jutella jotain hammaslääkärin kanssa, kun odoteltiin, että aine vaikuttaa. Suusta lähtivät nyt oikean puolen neloset (14 ja 44). Operaatio oli kivuton kaiken kaikkiaan! Tikkejäkään en tarvinnut, kun vuoto näytti tyrehtyvän aika hyvin tuppoa puremalla.

Sain kipulääkereseptit Buranaan ja Para-Tabsiin, sekä ohjeistuksen käyttää klooriheksidiinisuuvettä viikon ajan. Hieman hymyilytti, kun hammaslääkäri kyseli onko sähköinen resepti tuttu ja kertoi, että apteekissa osaavat neuvoa suuveden kanssa... Ei vissiin muistanut, että olen tuleva farmaseutti ja tälläkin hetkellä apteekissa töissä.

Sain vielä kylmäpakkauksen mukaan ja tuppoja, joita voi pitää suussa jos verenvuoto alkaa uudelleen. Onneksi älysin soittaa miehen hakemaan minut kotiin, vaikka olin tullut kävellen. Siis tuo huulten tunnottomuus on jotain ihan kamalaa ja tiedänpähän, etten jatkossakaan ota puudutusta minkään pienen operaation takia. Terveisin, valutin koko loppupäivän veristä kuolaa ympäriinsä huomaamatta mitään.

Töissäkin kävin pyörähtämässä puoli naamaa halvaantuneena hakemassa lääkkeet ja suuveden. Olin onneksi pyytänyt koko päivän vapaaksi, joten asiakkaille ei tarvinnut mennä enää iltapäiväksi sössöttämään. Puudutus oli kyllä sen verran tujakka... Huomenna onkin tiedossa täysi työpäivä, joten toivon, että naama ei nyt ihan älyttömästi turpoa tai mene mustelmille.

Vasemman puolen vuoro koittaa 11.8. Olen varmaan aika sadisti, kun oikeastaan odotan innolla tuota päivää.

Hoidon suunnittelu

Tänään hoidonsuunnittelupalaverissa käytiin läpi tulevaa prosessia  yhdessä oikojan ja kirurgin kanssa. Eli näin tiivistetysti hampaat oiotaan ja leukasuhteet korjataan bimaksillaarikirurgialla. Alustava aika-arvio oikomishoidolle on puolitoista vuotta, jonka jälkeen on leikkauksen vuoro.

Ahtauden lievittämiseksi tosiaan pitäisi poistaa neljä välihammasta, kaksi ylhäältä ja kaksi alhaalta. Oikoja kysyi, tarvitsenko miettimisaikaa, mutta empimättä vastasin että otetaan pois vaan. Tälläkin hetkellä minulla voisi olla ihan toimiva purenta, jos nuo hampaat olisi poistettu lapsena. Mutta turha jossitella, silloisen oikojan mielipide oli että ei poisteta niin siellä ovat.

Seuraava askel on varata ajat YTHS:ltä hampaiden poistoon. Sopivasti olenkin menossa sinne ensi viikolla reiän paikkaukseen, joten toivottavasti saan ajat sovittua samalla reissulla. Tämän jälkeen otan yhteyttä suupolille, jossa alaleuan kojeistukset aloitetaan heti kun hampaat on saatu pois tieltä.

Tarkoituksena on aloittaa alahampaista, sillä käytän ylhäällä vielä purentakiskoa, jonka käyttöä alan nyt vähentää ja seurailla miten se vaikuttaa leukaniveliin. Totta puhuakseni en ole nytkään käyttänyt kiskoa joka yö, kun tuntuu että se enemmän häiritsee nukkumista kuin auttaa leuan tilanteeseen. En siis usko, että kiskottomuudesta tulee ongelma, mutta jos tulee, siinä tapauksessa koko alaleuka oiotaan ensin kuntoon ja vasta sitten katsotaan yläleukaa. Tämä luonnollisesti hidastaisi prosessia, joten toivotaan, että pärjään ilman kiskoa.

Näiltä näkymin ensimmäiset raudat saan suuhuni syksyllä.

Leukanivelvaivat

Minulla on ollut aina jotain häikkää vasemmassa leukanivelessä. Se on napsunut ja muljahdellut niin kauan kun muistan ja aina lapsena käydessäni oikojalla kyseltiin, vaivaako se. Silloin vastasin aina ei. Ainoastaan jos avasi suun isoksi tai haukkasi jotain kovempaa, saattoi niveltä vihlaista hetkellisesti, mutta en kokenut sitä mitenkään häiritseväksi. Joskus nivel kipeytyi, mutta se kesti maksimissaan pari päivää.

Joulun tienoilla 2013 pureskelin ihan tavallisesti jotain ja yhtäkkiä tuntui siltä, että koko leuka olisi mennyt pois paikoiltaan vasemmalta puolelta. Oli pakko tukea leukaa kädellä pari minuuttia, kun olin varma että se oikeasti putoaa, jos irrotan otteeni. Kipu oli sen verran repäisevä. Odottelin, josko leuka palautuisi normaaliksi, kuten se oli aina aiemminkin tehnyt. Helmikuussa oli pakko raahautua hammaslääkäriin, kun kivut eivät vain menneet ohi. Siellä todettiin minun todennäköisesti tarvitsevan oikomishoitoa, mutta kunnallisella sitä ei tehdä, joten sain lähetteen erikoissairaanhoitoon oikomishoitoarvioon.

Odottelin aikaa vielä suhteellisen tuskalliset kolme kuukautta, kunnes vihdoin pääsin vastaanotolle - vain kuulemaan, että pitäisi oikoa, mutta et täytä erikoissairaanhoidon kriteereitä -> mene yksityiselle. Rahoissa kieriskelevänä opiskelijana olin tottakai innoissani tästä vaihtoehdosta, joten koko asia jäi siihen.

Heinäkuussa muutin Kuopioon opintojen perässä. Viisaana olisin tietenkin tässä vaiheessa hakeutunut YTHS:lle uudelleen hoitoarvioon, mutta ajattelin, että ainoa vaihtoehto on yksityinen, joten turha mennä. Vuoden mietiskelin, mistä saan rahat mennä yksityiselle hoitoon ja tässä välissä leuka olikin vähän parempi. Elokuussa leuan tilanne alkoi vain pahentua. Kipu oli aivan jatkuvaa, enkä saanut suuta enää kunnolla auki.

Paras ystäväni Dolan. Toistaiseksi näillä pärjäillään.

Tässä vaiheessa sitten viimein varasin ajan YTHS:lle, jossa hammaslääkäri ihmetteli, miksi leukaa ei ole tutkittu tarkemmin tai tehty edes purentakiskoa. Sain purentakiskon jouluna 2015, mutta siitä ei ollut juurikaan apua, joten helmikuussa sain lähetteen tarkempiin tutkimuksiin erikoissairaanhoidon puolelle KYS:iin.

Kisko ei istu minulle aivan täydellisesti, mutta parempaa on vaikea tehdä, kun hampaat ovat niin vinksin vonksin.

Sain kiskoille ihan överin värisen kotelon, joten koristelinpa sen sitten tarroilla ylityttömäiseksi.

Jo helmikuun loppupuolella pääsin purentafysiologiaan erikoistuneen hammaslääkärin vastaanotolle, joka myös oli sitä mieltä, että pitäisi oikoa (ristipurenta ja puuttuva kulmahammasohjaus, jotka todennäköisesti rasittavat leukaniveliä). Samalla sain lähetteen magneettikuviin.

Magneettikuvausaikaa sain odotella peräti toukokuulle, mutta sillä välin ehdin käydä oikojan luona arvioitavana. Vastaanotolle menin äärimmäisen skeptisenä - olihan minulle jo kerran sanottu että ei toivoakaan päästä oikomishoitoon julkisella. Yllättäen täällä oltiin sitä mieltä, että ilman muuta oiotaan ja lisäksi korjataan leukasuhteet kirurgisesti.

Hampaiden asento retruusiossa eli kun leukaa on viety taakse. Kontaktissa alahammaskaareen on ainoastaan tuo ristipurennassa oleva hammas. Tässä asennossa siis pitäisi olla täydet hammaskontaktit, että ei ihmekään että särkyjä on.

Magneettikuvista vahvistui, että vasemmalla puolella on palautumaton anterolateraalinen diskusdislokaatio ja oikealla puolella palautuva anteriorinen diskusdislokaatio. Oikea nivel alkoi tosiaan oireilla napsumisella ja pienellä kipuilulla heti, kun vasemman nivelen tilanne paheni syksyllä. Diagnoosi ei tullut mitenkään yllätyksenä, sillä minulla on noihin täysin sopivat oireet.

Välilevyn palautuva sijoiltaanmeno (resiprokaali diskusdislokaatio) tarkoittaa käytännössä, että nivellevy menee hetkellisesti takaisin paikoilleen suuta avatessa ja tällöin kuuluu tavallisesti napsahdus. Palautuva diskusdislokaatio edeltää pysyvää diskusdislokaatiota ja koska vasemmalla puolella minulla on ollut tätä napsumista niin kauan kuin muistan, oli ihan odotettavissakin, että jossain vaiheessa tilanne pahenee.

Toisin sanoen leukanivelen päällä oleva välilevy on minulla luiskahtanut pois paikoiltaan ja rajoittaa näin ollen jatkuvasti nivelen normaalia liikettä. Tämä ilmenee käytännössä sillä, että suuta avatessa tai leukaa eteenpäin liu'uttaessa leuka ohjautuu vasemmalle. Samoin leuan liu'uttaminen oikealle puolelle on rajoittunutta ja aiheuttaa kipua.

Tosiaan pohdittiin, olisiko vasenta niveltä tarvetta korjata tähystysleikkauksella, mutta kirurgi oli sitä mieltä, että purenta on tärkeämpi saada ensin kuntoon - hoidetaan siis oireen syytä, eikä itse oiretta. Sopii minulle mainiosti. Vaikka nivel nyt olisikin korjattu tähystämällä, se olisi todennäköisesti luiskahtanut uudelleen virheasentoon ja operaatio olisi ollut täysin turha. Nyt ei auta kuin toivoa, että nivelen kanssa pystyy elämään ja tilanne lähtee paranemaan oikomishoidon aloituksen jälkeen.

Minulle tehty oikomishoito lapsena

Oikomishoitoa minulle tehtiin koko peruskouluaika avopurennan ja ennen kaikkea ylähammaskaaren ahtauden vuoksi. Alahampaille ei tehty varsinaisesti mitään, jossain vaiheessa oli ainoastaan linguaalikaari estämässä alahampaiden ahtautumista enempää. Avopurenta saatiin korjattua, mutta ahtaus jäi.

Alkutilanne vuonna 2001.

Ylähammaskaarella minulla on ollut kolmenlaisia kojeita. Tarkkoja vuosilukuja en eri kojeista muista, mutta oikomishoito taidettiin aloittaa kitalakeen tulevilla kiinteillä oikomiskojeilla (quad helix). Tämän jälkeen avopurentaa korjattiin häkkimäisellä kojeella, joka esti kielen pitämisen hampaiden välissä. Sitten oli taas quad helix, jonka jälkeen vaihdettiin niskaveto-myssyveto yhdistelmään (kombiveto) ja samalla sain raudat myös alas. Tuon yhdistelmän aikaan suunnilleen itkin joka aamu kun hampaat olivat jatkuvasti ihan tajuttoman kipeät. Tästä kuitenkin seurasi alapurenta, joten taas siirryttiin tuohon quad helixiin, joka oli minulla oikomishoitojen loppuun asti.

2003.

Alahampaiden ahtautumista yritettiin estää noilla raudoilla. Vuosi 2004.

Kombiveto. Myssyosa ei oikein näy kuvassa. Vuosi edelleen 2004.

Oikojahammaslääkärin mielestä välihampaiden poistaminen ei ollut nykyaikainen hoitomenetelmä, joten kaikki hampaat yritettiin väkisin saada mahtumaan suuhun. Minulle ei myöskään laitettu minkäänlaista retentiota oikomishoidon päätteksi, joten hampaat palautuivat muutamassa vuodessa entiselleen.

2005. Kulmahammas löytää vihdoin tiensä ulos.

Kun oikomishoidot lopetettiin, minulta puuttui suusta kokonaan 27 eli ylärivin taaimmainen poskihammas vasemmalta puolelta. Hampaasta otettiin röntgenkuva ja todettiin, että se ei todennäköisesti tule koskaan puhkeamaan, sillä se oli impaktoitunut (= kiilautunut toista hammasta vasten niin, että sen täydellinen puhkeaminen oli estynyt). Kommentti tältä viimeiseltä oikojakäynniltä oli tyyliin: "Tule sitten aikuisena käymään, jos tuo hammas alkaa oireilla." (Ja tämä hammas loppujen lopuksi puhkesi vuonna 2011 ja on nyt suussa melkolailla poikittain.) Onneksi minulla ei ole yhtään viisaudenhammasta. Ne olisivat puhjenneet sunnilleen jonnekin nieluun, kun yksinkertaisesti muualla ei ole tilaa.

Lokakuu 2007. Oikomishoitojen lopputulos jotakuinkin. Raudat olivat vielä suussa ehkä vuoden tuon jälkeen(?), mutta hampaissa ei muistaakseni tapahtunut merkittäviä muutoksia. Paitsi palautumista heti kun raudat poistettiin.

Päällimmäinen fiilis oikomishoitojen loputtua oli lievä pettymys. Tämänkö takia kärsin vuosikaudet kipeistä hampaista, jotka aika usein rajoittivat syömistä ja nukkumista. Jouduin ravaamaan jatkuvasti hammaslääkärissä ja olemaan koulusta poissa. Puhumattakaan sitten henkisistä kärsimyksistä.  Muottien otosta on jäänyt ihan hirveät traumat, kun ekoilla kerroilla yökkäilin ihan älyttömästi, tuntui että vähintään tukehdun ja samalla päätä painettiin väkisin tuoliin kiinni. Huudettiin vaan että ole paikallasi pieni hetki, joka todellakin tuntui ikuisuudelta siinä paniikinsekaista tukehtumiskuolemaa tehdessä...

Kärsimysten toteemi. (Osa kipsimalleista puuttuu tästä kuvasta, että niitä on todellakin otettu muutamat.)

Hammaslääkärikäyntejä en siis ole koskaan pelännyt tai kammoksunut, päinvastoin. Viihdyn tuolissa oikein loistavasti ja lapsena bonuksena sai aina mukaan purkkaa, hammasharjoja tai tarroja. Mutta myönnän, että muottien otto sai takuuvarmasti muutamat kyynelet silmiin. Olisin oikeasti jossain vaiheessa antanut mieluumin vaikka repiä kaikki hampaat pois suusta. Myöhemmällä iällä toimenpiteestä tuli kyllä huomattavasti siedettävämpi, mutta traumaattiset muistot ovat ja pysyvät. Ja pakko muuten sanoa, nyt kun minulta otettiin purentakiskoa ja oikomishoidon suunnittelua varten kahdet muotit lyhyen ajan sisään, toimenpide onnistui aivan loistavasti, kun molemmilla kerroilla sain istua pystyasennossa. Kukaan ei sitten aiemmin kertonut, että sekin on mahdollista?

Ennen - jälkeen vertailua. Sentään avopurennasta ja raosta etuhampaiden välissä päästiin eroon.

Myönnän, että oli myös helpotus päästä vihdoin oikomishoidoista eroon. Kun olin jo itsekin tajunnut, että ei tässä mihinkään olla edetty niin miksipä sitä turhaan itseään kiusaa (varsinkaan niillä muoteilla ;))).

Yksi haave tavallaan romuttui oikomishoidon lopputuloksen myötä. En kauheasti pitänyt kovakouraisesta oikojastani, joten ajattelin että isona minusta tulee oikojahammaslääkäri, joka oikeasti kuuntelee potilaitaan ja ottaa heidät huomioon. Loppujen lopuksi, kun oikomishoitojen tulos oli mitä oli, ajattelin, että ei näillä hampailla yksinkertaisesti kehtaa olla minkään sortin hammaslääkäri - taustalla siis ajatus mitä potilaat ajattelisivat, jos hammaslääkärillä on vinot hampaat. Esteettisistä syistä en ikinä olisi viitsinyt lähteä purentaani edes korjaamaan, eikä se ulkonäöllisesti minua muuten ole haitannut eikä estänyt hymyilemästä.

Hampaat ovat osa persoonaa :)

Tämä ajatus istui jostain syystä päässäni todella sitkeässä, vasta muutama vuosi sitten pääsin siitä todella eroon - sillä hei, mitä väliä oikeasti mitä muut ajattelevat. Veikkaan, että tämä tuleva hoitoprosessi lisää motivaatiota entisestään pyrkiä joskus opiskelemaan hammaslääketiedettä. Se kyllä vaatisi palaamista lukion penkille, sillä olen lukenut fysiikkaa ainoastaan sen yhden pakollisen kurssin. Jospa nyt ensin valmistun rauhassa farmaseutiksi ja proviisoriksi, jonka jälkeen voisi arvioida tilannetta uudelleen. Varsinkin, jos proviisorien työtilanne on valmistuttuani yhtä huono kuin tällä hetkellä. Aikaahan on koko elämä ja siinä ehtii opiskella ammatin jos toisenkin.

Alkutilanne

Lyhyt kuvaus purentani historiasta. Oikomishoitoa minulle tehtiin koko peruskouluaika avopurennan ja ennen kaikkea ylähammaskaaren ahtauden vuoksi. Alahampaille ei tehty mitään, jossain vaiheessa oli ainoastaan linguaalikaari estämässä alahampaita ahtautumasta enempää. Avopurenta saatiin korjattua, mutta ahtaus jäi. Sen aikaisen oikojahammaslääkärin mielestä välihampaiden poistaminen ei ollut nykyaikainen hoitomenetelmä, joten kaikki hampaat yritettiin väkisin saada mahtumaan suuhun - kuten kuvista näkyy huonolla menestyksellä. Yksi hammas jäi lisäksi ristipurentaan. Minulle ei myöskään laitettu minkäänlaista retentiota oikomishoidon päätteksi, joten hampaat palautuivat melko nopeasti entiselleen.

Hampaiden ulkonäön kanssa olen pystynyt elämään, itse asiassa se ei ole häirinnyt minua juuri ollenkaan ennen tätä päivää (näin kuvissa hampaat näyttävät itse asiassa paljon hirveämmiltä, kuin mitä olen peilistä tottunut näkemään :D). Hoitoon hakeuduinkin alun perin leukanivelvaivojen takia vuonna 2014.

Long story short: leukavaivoja ei alettu hoitaa entisellä kotipaikkakunnallani, vaan olisi pitänyt hakeutua hoitoihin yksityiselle. Opiskelijana ymmärrettävästi minulla ei ollut siihen vaadittavia summia, joten kärsin kiltisti leukanivelvaivoistani melkein kaksi vuotta. Välillä leuka oli vähän parempi, mutta syksyllä 2015 oireilu alkoi voimistua.

Hakeuduin YTHS:lle, kun lopulta en enää saanut suuta kunnolla auki ja kaikki pureskelu aiheutti ihan hirveää kipua. YTHS:llä ihmeteltiin suuresti, miksi minulle ei oltu tehty purentakiskoa tai tutkittu leukaniveltä muutenkaan juuri millään tavalla. Alkajaisiksi sain purentakiskon joulukuussa 2015, ja koska siitä ei ollut merkittävää apua, lähetteen erikoissairaanhoidon puolelle tutkimuksiin.

Optg, leukanivelissä ei onneksi ollut nivelrikkoa. Lisäksi kuulun niihin onnellisiin, joilta syntyjään puuttuvat kaikki neljä viisaudenhammasta, joten ne eivät hidasta olemassaolollaan hoitoprosessin etenemistä.

KYS:issä kävin ensimmäistä kertaa helmikuussa purentafysiologiaan erikoistuneen hammaslääkärin vastaanotolla. Oikomishoito otettiin puheeksi, sillä hammaslääkäri epäili, että ristipurenta ja puuttuvat kulmahammasohjaukset rasittavat leukaniveliä. Samalla sain lähetteen magneettikuviin. Magneettikuvat otettiin toukokuussa ja tällä hetkellä leukanivelten diagnooseina koreilevat vasemmalla palautumaton anterolateraalinen diskusdislokaatio, oikealla palautuva anteriorinen diskusdislokaatio. 

Oikojan vastaanotolle menin melko skeptisenä, sillä olin jo edellisellä kotipaikkakunnallani käynyt erikoissairaanhoidon oikojan arvioitavana, joka oli sitä mieltä, että en täytä erikoissairaanhoidon kriteereitä. Muutenkin olin lähinnä käsityksessä, että kunnallisella hoidetaan aikuisilta vain vaikeat purentavirheet, kuten avo-, syvä- ja distaalipurennat. Yllättäen täällä oltiin sitä mieltä, että ilman muuta oiotaan ja sen päälle vielä korjataan leukasuhteet leikkauksella.

Tässä sitä siis ollaan

Olen nyt käynyt kirurgin vastaanotolla kerran ja ensi viikon tiistaina tapaan sekä oikojan että kirurgin samalla kertaa. Sen jälkeen hoitosuunnitelma varmasti tarkentuu ja saan toivottavasti vastauksia päässäni pyöriviin kysymyksiin.

Suunnitelma: Ortognaattinen hoito, jossa kaarten tasoittelu ortodontisesti ja leukasuhteiden korjaus bimaxillaarikirurgialla. Ahtauden lievittämiseksi harkitaan ylhäältä extraktio dd. 14, 24 ja alhaalta dd. 34, 44. Oikomishoidon yhteydessä d. 12 ristipurennan ja yläkeskiviivan korjaus. Kirurgisesti maxillan siirto eteenpäin, alaleuan kierto edestä ylös ja alakasvokorkeuden vähentäminen mahdollisuuksien mukaan.

Kefalometrisen analyysin mukaan sekä ylä- että alaleuka ovat minulla liian takana. Suurempi ongelma on yläleuassa. Tällä hetkellä minulla on jonkin verran ylipurentaa, joka johtuu voimakkaasti eteenpäin kallistuneista etuhampaista. Eli kun yläetuhampaat oiotaan riviin, todennäköisesti käy niin, että hampaat asettuvat alahampaiden taakse, joka sitten korjataan tuomalla leukaa eteenpäin.

Minulla on myös melko ahdas nielun ilmatila (kuten tuosta röntgenkuvastakin näkyy), ja vaikka nyt en uniapneaoireista kärsikään, niin tulevaisuudessa tämäkin voisi olla mahdollista. Lapsena minulle on tehty kitarisan poistoleikkaus, joka korjasi silloisen oireilun eli taipumusta tuolle on. Alaleuan siirrolla saattaa olla positiivista vaikutusta tähänkin, vaikka varsinainen uniapnealeikkaus se ei olekaan.

Pitkä prosessi olisi siis edessä, mutta innolla olen lähdössä mukaan tähän.

Magneettikuvauksen tulokset

Fiilikset ovat vielä hieman epäuskoiset, mutta aika varmalta se jo vaikuttaa. Eli ihme kyllä pääsenkin julkiselle puolelle oikomishoitoon ja lisäksi vielä leukasuhteita korjaavaan leukaleikkaukseen. En todellakaan ajatellut, että kaikki johtaisi näinkin isoon operaatioon, kun hakeuduin pari vuotta sitten hammaslääkärin vastaanotolle leukanivelkipujen takia.

Kirurgia tapasin viime viikon tiistaina ja sain samalla kuulla kasvotusten tuomion leukanivelten magneettikuvista. Vasemmalla puolella palautumaton diskusdislokaatio ja välilevy on lähtenyt kulumaan. Tosiaan suun liikkeet eivät ole enää niin rajoittuneet, mitä ne vielä olivat helmi-maaliskuussa, joten se sitten selittynee tuolla diskuksen kulumisella. Oikealla puolella on nyt palautuva eli resiprokaali diskusdislokaatio, kun vasen nivel ei avaudu normaalisti ja pakottaa myön oikean puolen avautumaan normaalista poikkeavalla tavalla. Leukaniveltä ei kuitenkaan ole järkevää korjata tähystysleikkauksella, ennen kuin purenta ja leukasuhteet on saatu korjattua.

Samalla käynnillä oli puhetta myös leukaleikkaukseen liittyvistä riskeistä. Niitä ja paljon muitakin asioita käydään läpi oikojan ja kirurgin yhteispalaverissa 21.6. Tällä hetkellä kaikki on aikataulullisesti vielä todella epäselvää ja hirveästi on kysyttävää kaikesta. Jospa saisin leukanivelet kuntoon ja bonuksena vielä kauniin hymyn.

Kirjoittelen piakkoin lisää taustoista ja avaan tilannetta muutenkin. Tervetuloa seurailemaan!