keskiviikko 29. maaliskuuta 2017

Raudat suussa 7 kk

Hupsista, blogi laahaa hieman jäljessä. Aikomus on ollut monta kertaa päivittää, mutta aina se on jäänyt. Nytpä ryhdistäydyin, kun sain eilen kommenttikenttään kysymyksen, kuinka hoitoni tällä hetkellä etenee.

Aloitin tammikuussa opintoihini kuuluvan harjoittelujakson aivan loistavassa paikassa - missäpä muualla kuin KYSillä. Harjoittelupaikan saaminen täältä oli suorastaan lottovoitto ja kuluneet kuukaudet ovat osoittaneet, että sairaalafarmasia on ehdottomasti minun juttuni! Tämä on ollut aivan loistava tilanne myös oikomishoitojen kannalta, siinä missä viime keväänä jouduin pyytämään välimatkojen takia koko päivän vapaaksi töistä, nyt voin vaan työpäivän lomassa pistäytyä suupolilla ja aikaa menee maksimissaan tunti.


Eilen tuli itse asiassa kuluneeksi seitsemän kuukautta siitä, kun sain ensimmäiset braketit suuhun ja oikominen alkoi. Aika on mennyt ihan hurjan nopeasti ja jotain on siinä ajassa ehtinyt tapahtuakin!

Tässä ensiksi vähän kuvia tammikuun käynniltä, jolloin ristipurennassa olevaa kakkosta lähdettiin vetämään riviin tuollaisella hienolla viritelmällä. (Älkääkä välittäkö järkyttävän rohtuneista huulista...)





Ja nämä seuraavat kuvat napsaisin pikaisesti eilen. Braketit tosiaan laitettiin alahampaisiin jo maaliskuun alussa, mutta en valitettavasti ehtinyt ottaa kuvia alahampaiden tilanteesta juuri kojeistamisen jälkeen.





Ylähampaat alkavat olla jo aivan loistavalla kaarella ja samalla alahampaiden vinous korostuu ihan uudella tavalla... Siis oikeasti en ollut edes tajunnut, että minulla olisi muka jotenkin vinot alahampaat, kun ylähampaat veivät koko shown. Karu totuus paljastuu kuvista. Jostain syystä tuo toisen puolen poistoaukko ei ole lähtenyt sulkeutumaan samaa vauhtia toisen kanssa, joten tällä hetkellä alakaari on todella epäsymmetrinen.

Myös purenta on tällä hetkellä aika karsea, sillä käytännössä tuo ristissä ollut kakkonen ja oikea alakulmuri ovat ainoat kunnolla kontaktissa olevat hampaat. Purenta ottaa käytännössä koko ajan hieman eri kohtaan varsinkin syödessä (kun takahampaat on kuitenkin pakko saada edes jotenkin yhteen), mikä on tietysti tarkoittanut enemmän päänsärkyjä ja lihasjumeja. Mutta kyllä sen kestää, kun tuloksiakin tulee :)