Kaksi viikkoa leikkauksesta

Toipuminen sujuu oikein hyvin. Turvotus alkaa pikku hiljaa laskea ja naama näyttää peilistä katsottuna melkein omalta. Ensimmäinen kontrollikäynti oli 23.11. eli viime perjantaina. Purenta näytti siltä miltä tässä vaiheessa pitikin ja leikkaushaavat siisteiltä. Tikit jätettiin vielä suuhun, mutta ne on tarkoitus poistaa seuraavalla käynnillä. Tuntopuutoksia on tällä hetkellä alahuulen ja leuan kärjen alueella.

Yläleuan leikkaushaavojen tikit näyttävät tällä hetkellä tältä.

Kipulääkkeitä söin vain ensimmäisellä viikolla ihan kaiken varalta, en siksi että kipuja olisi oikeastaan ollut. Olin kyllä varautunut kipujen suhteen paljon pahempaan, joten positiivinen yllätys tämäkin (yay, ei tablettien nieleskelyä). Antibioottikuuri (V-pen) kesti viikon ja se on tähän mennessä ollut ainoa asia, mikä on aiheuttanut suurempaa kärsimystä. Tabletit eivät ensinnäkään ole mitään pieniä, toisekseen ne maistuvat ihan hirveille ja kolmanneksi niitä sai olla ottamassa kahdeksan tunnin välein. Selvisin kuurin kunnialla melkein loppuun, mutta toiseksi viimeisen tabletin kohdalla pääsi itku kun yritin varmaan 20 minuuttia saada sitä alas: vanukkaan, banaanin, kiivin, rahkan ja ties minkä avustuksella, ei onnistunut sitten millään. Ai että muuten turhauttaa, kun ei ihminen pysty saamaan normaalisti edes yhtä tablettia kurkusta alas! Onneksi kuurin viimeinen tabletti seuraavana aamuna upposi hieman paremmin ja sitten saikin iloita kuurin loppumisesta. 

Ruokahalu on edelleen huono, mutta paranemaan päin. Alkupäivinä syönnin jälkeen tuli tosi huono olo ja ei ole vaan tehnyt mieli ruokaa. Nenästä valui varsinkin alkupäivinä paksuhkon oloista limaa nieluun, mikä osaltaan aiheutti huonoa oloa ja teki nielemisestä epämiellyttävää. Onneksi tuo liman eritys loppui ihan muutaman päivän jälkeen. Nälän tunne tosin tuli ensimmäistä kertaa vasta pari päivää sitten. Alahuulen turvotuksen ja tunnottomuuden takia syöminen on ollut melko mielenkiintoista, kun ruoka valuu ihan huomaamatta suusta rinnuksille :D Alkuun peili oli hyvä apu ruokaillessa. Juomiseen käytin nokkamukia muutamia päiviä leikkauksen jälkeen, kun alahuuli ei ollut yhtään vedenpitävä. Tilanne on kyllä parantunut huomattavasti turvotuksen laskettua ja tällä hetkellä suurin osa ruuasta menee kyllä sinne minne pitääkin. Suu on auennut onneksi melko hyvin jo alusta saakka, joten ruokailut ovat onnistuneet teelusikan avulla. Ainakaan vielä soseruokiin ei ole tullut kyllästymistä, mutta katsotaan onko muutaman viikon päästä tilanne toinen.

Leukapotilaan ateria: kipossa tonnikalavoileipä + kermaviiliä soseutettuna, lautasella banaania, suklaavanukasta ja vaniljarahkaa, hedelmärahka ja mehua.

Lueskelin ennen leikkausta muiden kokemuksia ja moni oli sanonut että nenä on aivan tukossa leikkauksen jälkeen. Täällä tilanne on ollut aivan päinvastainen, sillä en muista että olisin ikinä saanut näin hyvin hengitettyä nenän kautta! Normaalisti minulla on nenä aina vähän tukossa (etenkin aamuisin) ja tämän vuoksi olen syönyt vuosikaudet antihistamiinia ympärivuotisesti, muuten tukkoisuus on ihan sietämätöntä. Toivon kyllä sydämeni pohjasta, että tämä on leikkauksen pysyvä sivuvaikutus - aivan ihanaa, kun ei tarvitse keskellä yötä herätä kuivaan suuhun kun nenän kautta ei ole saanut henkeä tai aamulla heti ensimmäisenä raahautua etsimään nenäliinaa.

Ensimmäisellä viikolla meinasi jo iskeä tekemisen puute ja kuuden viikon sairasloma alkoi vaikuttaa aivan ylimitoitetulta, mutta nyt toisella viikolla olen antanut itselleni luvan ottaa rennommin ja päivät menevät käytännössä sohvalla Netflixin parissa. Yksi tentti pitäisi kyllä saada alta pois ennen joulua, joten luku-urakkaa pitäisi aloitella lähipäivinä. Vielä tämä ilta keskitytään laiskotteluun herra Dogtorin kanssa.

Leikkauspäivä ja kuulumisia sen jälkeen

15.11. suuntasin heti seitsemäksi sairaalaan. Alkuun oli hoitajan haastattelu, johon pääsikin melkein suoraan odotushuoneeseen saapumisesta. Haastattelun aikana käytiin vielä kertaalleen läpi taustatiedot ja operaatio pääpiirteissään (tässä vaiheessa oli muuten mielenkiintoista kuulla, että minut leikkaakin kirurgi joka ei ole koskaan minua vastaanotolla tavannutkaan :D Tämä vaihdos oletettavasti liittyi siirtyneeseen leikkausajanakohtaan.) Silmälasikotelo piti jättää hoitajalle papereiden mukaan ja esilääkkeeksi tarjoiltiin grammainen Para-tabs joka olisi pitänyt saada alas puolella desillä vettä. (Jos aiempia postauksia olette lukeneet, niin minä ja nieltävät tabletit ei todellakaan kuuluta yhteen.) Siinä sitten aikani yökkäiltyä sain luvan pureskella tabletin ja toiset puoli desiä vettä kyytipojaksi. Hoitaja kirjoitti vielä isolla papereihin että vaikeus niellä tabletteja, jonka jälkeen pääsin vaihtamaan vaatteita.

Kaikki omat tavarat jätettiin lukolliseen pukukaappiin. Jalkoihin puettiin hoitajan avustuksella nivusiin asti yltävät tukisukat. Sain myös tosi hienon lämpöhaalarin tavallisen leikkausvaatetuksen sijaan, sillä leikkauksen arvioitu kesto oli peräti neljä tuntia. Tämän jälkeen seurasi pitkältä tuntunutta odottelua, sillä varsinainen leikkausaika oli puoli yhdeksältä. Puhelin olisi ollut kiva odotteluaikana, mutta se tosiaan piti jättää tavaroiden mukana.

Anestesiahoitaja tuli hakemaan saliin lähes täsmällisesti puoli yhdeksältä. Ihan omin jaloin sai saliin kävellä ja asettautua lääkintävahtimestarin ohjeistuksella leikkauspöydälle. Ympäri kroppaa liimailtiin erilaisia antureita ja anestesialääkäri asensi kanyylin. Samalla oli puhetta taipumuksestani pahoinvointiin, joka tunnuttiin ottavan hyvin huomioon. Kanyylin kautta sain ensiksi jotain rauhoittavaa ja viimeinen muistikuva on anestesiamaskin asettamisesta kasvoille.

Freesinä juuri osastolle päässeenä.

Heräämöstä muistikuvat ovat aika sumuiset, mutta pahoinvointia ei ollut eikä juuri kipujakaan. Ystävällinen mieshoitaja kävi aika ajoin kyselemässä vointia ja pisti samalla kipulääkettä (ja varmaan myös antibioottia) suoneen. Noin viiden aikoihin iltapäivällä taisin olla siinä hapessa että minut siirrettiin vuodeosastolle. Osastolla sain vihdoin puhelimen takaisin, joten pakollinen selfie oli tottakai otettava. Kipulääkkeeksi tarjottiin luonnollisesti ensiksi niitä puolikkaan halon kokoisia perustabletteja, mutta pyytämällä ne kyllä vaihdettiin dispergoituvaan (parasetamoli) ja oraalisuspensioon (ibuprofeeni). Targiniq oli onneksi sen verran pieni, että sen kykeni ihan nielemään. Antibiootti jatkui osastollakin suonensisäisesti. Ruoka ei oikein maistunut, mutta sain iltapalaksi jäätelöä.

Yöllä nukutti vähän huonosti ja kipuja alkoi olla siinä kolmen aikaan aamuyöstä. Mietin kokonaiset kaksi tuntia uskallanko painaa kutsunappia ja pyytää lisää kipulääkettä. (Taas iski tämä perustyhmä ajattelutapa ettei halua vaivata ketään :D) Noh, lopulta painoin sitä nappia ja sain parasetamolia ja ibuprofeenia ensihätään. Parin tunnin päästä olikin aamupalan aika ja samalla sain myös Targiniqin. Myös nenä alkoi tässä vaiheessa mennä tukkoon ja ai että se olikin ärsyttävää!

En ehtinyt syödä aamupalaa loppuun, kun minua jo tultiin hakemaan polille laseroitavaksi ja kirurgin tarkastukseen. Tässä vaiheessa pysyin jo tolpillani sen verran, että sängyn sijaan minut kärrättiin polille pyörätuolissa. Lasertutkimuksessa kartoitettiin alkuun kipuja ja tuntopuutoksia kasvojen alueella ja annettiin laseria tiettyihin kasvojen kohtiin. Toki on myös mahdollisuus, että olen lumeryhmässä enkä saa oikeaa laseria ollenkaan. Jännää kun ei tiedä. Päivystävä kirurgi oli valmis kotiuttamaan minut jo samana päivänä kun vaikutin niin virkeältä. Leikkaava kirurgi ehti myös ihan pikaisesti käydä katsomassa työnsä jälkeä. Ihan hyvältä kuulemma näytti :)

Osastolle palattua iski sellainen väsymys että nukuin käytännössä koko loppupäivän. Jäin siis vielä toiseksi yöksi osastolle. Kipuja alkoi tänäkin yönä olla vasta aamuyöstä, mutta nyt uskalsin painaa nappia ajoissa :) Aamupäivästä taas oli jo pirteä olo ja kuljeskelin jo kärsimättömänä ympäri osastoa kotiutusta odotellessa. Päivystävä lääkäri tuli käymään osastolla joskus puolen päivän aikoihin ja antoi minulle luvan lähteä kotiin. Mukaan sain kourallisen reseptejä ja ohjeen ottaa rauhallisesti seuraavat viikot. Sairaslomaa napsahti vuoden loppuun eli kuusi viikkoa.

Mutta kertoilen seuraavassa postauksessa mitä arkeen kuuluu tällä hetkellä. Sanotaan, että helpommalla olen päässyt mihin olin varautunut.

Pitäiskö jo jännittää?

Sairaalaan huomenna klo 7.00. Eilen asennettiin kirurgiset koukut ja samalla oli biostimulatiivisen laserhoitotutkimuksen esikäynti. Tutkimuksessa selvitetään laserkäsittelyn vaikuttavuutta kasvojen alueen tuntopuutoksiin leikkauksen jälkeen ja kohderyhmänä on bimaksillaariosteotomiapotilaat. Innoissani lähdin tähän mukaan kun halukkuutta osallistua tutkimukseen ensimmäisen kerran kysyttiin. Ensimmäinen tutkimuskerta taitaa olla jo heti perjantaina leikkauksen jälkeen.

Tämä päivä taas on lähinnä mennyt pohtiessa, mitä sitä ottaisi mukaan sairaalaan. Hankala varautua, kun ei tiedä joutuuko osastolla olemaan päivän vai viikon. Päivemmällä söin "viimeisen aterian" ja nyt ilta on mennyt ProvideXtra litkuilla. On muuten ihan hirveää räkää ja vaahtoaakin kuin saippua :'D

Jostain syystä ei jännitä vieläkään yhtään. Innolla siis kohti huomista koitosta...