Päivitelläänpä ensiksi vähän muita kuulumisia. Eilen minulle oli tarkoitus laittaa braketit ylös, mutta hammaslääkärin sairastumisen takia käynti siirtyi parin viikon päähän. Hieman turhauttaa, kun niin innolla jo odotin sitä. Renkaat sementoitiin paikoilleen jo viime viikolla. Aluksi nuo koukut hankasi ihan älyttömästi poskia, paljon enemmän nuo alahampaiden koukut. Parissa päivässä niihin onneksi tottui. Ja ortodonttinen vaha on paras keksintö ikinä.
Muutostakin hampaissa on jo ehtinyt tapahtua! Etenkin tuo vasemman puolen alakulmuri on liikkunut yllättävän paljon. Eron huomaa, kun vertaa kuvista, miten ylä- ja alakulmurien kärjet menevät kohdakkain.
Tässä kuva alkutilanteesta vertailun vuoksi.
Sitten itse postauksen aiheeseen, eli kuinka olen pärjäillyt ilman purentakiskoa nyt kun oikominen on aloitettu.
Minun ja purentakiskon yhteinen taival jäi tosiaan melko lyhyeksi, kun päätin hoitoprosessia nopeuttaakseni selvitä ilman sitä. Eli normaalisti, jos kiskoa tarvitsee käyttää oikomisen ajan, oiotaan ylä- ja alapuoli yksitellen, joka tietysti pidentää hoidon kestoa. Koska itse en loppujen lopuksi huomannut kovinkaan merkittävää eroa kipujen tai muun suhteen kiskon saamisen jälkeen, uskalsin noin kuukauden kiskottoman kokeilun jälkeen antaa luvan oikoa molemmat hammaskaaret yhtä aikaa.
En ole koskaan narskutellut hampaita, vaan ongelmani on ollut lähinnä staattinen yhteen pureminen, joka on aiheuttanut jännitystä ja kipuja puremalihaksiin (enkä usko, että se on tuolle leukanivelellekään tehnyt hyvää).
Nyt kun oikominen on aloitettu ja hampaat ovat jo jonkin verran liikkuneet (lähinnä separoinnin vuoksi), purenta ei osukaan yhteen enää entisellä tavalla ja yöllä olen heräillyt siihen, kun hampaat jurskahtavat ikävästi yhteen. Muutamana yönä onkin tullut mietittyä, että ei se kisko sittenkään olisi ollut kovin huono vaihtoehto. Mutta näillä mennään, Dolania naamaan tarvittaessa ja voisihan sitä pitkästä aikaa käydä ihan fyssarilla hoidattamassa pahimmat puremalihasjumit pois.
