Alkuviikon hammaslääkärikäynnit

Maanantaiaamusta marssin reippaasti suupolille, jossa kumilenkit otettiin hetkellisesti pois ja päästiin sovittelemaan renkaita alahampaisiin. Sopivien löydyttyä otettiin muotit (jee, en yökännyt kertaakaan) ja kumilenkit laitettiin takaisin. Siinäpä tämä käynti lyhykäisyydessään. Pakko muuten sanoa, että kumilenkeistä hampaat menivät yllättävän kipeiksi!

Eilen oli YTHS:llä käynnin vuoro, jossa paikkailtiin kaksi reikää. Alun perin ideana oli paikata alahampaita, mutta kumilenkit muuttivat suunnitelmaa. Siispä ylhäältä paikattiin se järkyttävä monttu, jota viime pari postausta sitten esittelin sekä poikittain suussa oleva poskihammas.

Paikattu hammas (kuvan otin vasta tänään, joten raudatkin näkyvät)

Puudutusta en ottanut, eikä tälläkään kertaa paikkaus tuntunut oikeastaan ollenkaan. Aloin jo epäillä, että hampaani ovat kuolleet sisältä, kun niissä ei näköjään ole mitään tuntoa... Tosin mistäpä taas vetoa, että näitä paikattuja hampaita vihloo nyt seuraavat puoli vuotta jatkuvalla syötöllä, kuten kävi sille maaliskuussa paikatulle hampaalle (joka siis onneksi poistettiin oikomishoitojen tieltä). Koputetaan puuta. Ainoa inhottava asia toimenpiteessä oli, kun hammaslääkäri yritti hioa tuota poskihampaan paikkaa ja osui sillä laitteellaan posken limakalvoon, koska tuo hammas nyt on vähän hankalassa asennossa. Auts. Nyt on posken sisäpinta ihanan verestävä. Ja paikkakin jäi oudon rosoiseksi yhdeltä reunalta, että pitänee pyytää hiomaan sitä hieman seuraavalla käynnillä.

Viimeisen raudattoman illan kunniaksi hankin lempikarkkejani Pollyjä, kun hampaatkaan eivät olleet enää niin kamalan arkoina kumilenkeistä. Näitä tuskin pystyy syömään hammasrautojen kanssa, jotta kojeet eivät vääntyile. Ehkä vaan ihan hyvä juttu hampaiden reikiintymisen välttämiseksi, puhumattakaan leukanivelen säästelystä. Sekin päätti nyt kipeästi muistuttaa olemassaolostaan, kun ensiksi joutui pitämään suuta melkein tunnin auki paikkauksessa ja siihen päälle menin vielä pureskelemaan jotain sitkeää. Pitänee muuten jatkoa ajatellen käydä ostamassa ksylitolipastilleja, kun purkan syöntikään ei aina oikein onnistu tuon leukanivelen takia.

Tänä aamuna oli sitten linguaalikaaren laiton vuoro. Se meinasi tyssätä alkuunsa, kun kaaren etulanka jäi liian ylös, eikä taivutusvaraa langassa juuri ollut. Hetkellisesti jo mietittiin, että pitääkö pyytää laboratoriota tekemään uusi kaari, mutta lopulta se kuitenkin saatiin väänneltyä sopivaksi. Toisen ongelman meinasivat aiheuttaa linguaalisesti (eli kieleen päin) kallistuneet kutoset, joihin renkaat tulivat kiinni. Suussa se kuitenkin nyt on.

Linguaalikaari paikoillaan.

Mukaan sain vielä ihanaa vahaa, jota voi laittaa noihin renkaiden koukkuihin, jos (ja kun) ne hankaavat. Hah hah, tätäkään elämää helpottavaa keksintöä minulle ei kertaakaan esitelty lapsena, joten silloin sai olla aina reiät poskissa. (Kirjaimellisesti. Muistan kun minulle tuli yhdessä vaiheessa mukava kolo posken sisäpinnalle, johon koukku aina tarttui, eikä sitten meinannut lähteä irti.) Puhuminen on vielä vähän kömpelöä ja kaarta tulee tökittyä turhan ahkerasti kielellä. Totuttelua vaan.

Seuraava käynti onkin odotettua nopeammin, kun perjantaille oli tullut peruutusaika. Saa nähdä, joko silloin aletaan liimailla braketteja alas, vai katsotaanko yläpuolen tilannetta.