Minulle tehty oikomishoito lapsena

Oikomishoitoa minulle tehtiin koko peruskouluaika avopurennan ja ennen kaikkea ylähammaskaaren ahtauden vuoksi. Alahampaille ei tehty varsinaisesti mitään, jossain vaiheessa oli ainoastaan linguaalikaari estämässä alahampaiden ahtautumista enempää. Avopurenta saatiin korjattua, mutta ahtaus jäi.

Alkutilanne vuonna 2001.

Ylähammaskaarella minulla on ollut kolmenlaisia kojeita. Tarkkoja vuosilukuja en eri kojeista muista, mutta oikomishoito taidettiin aloittaa kitalakeen tulevilla kiinteillä oikomiskojeilla (quad helix). Tämän jälkeen avopurentaa korjattiin häkkimäisellä kojeella, joka esti kielen pitämisen hampaiden välissä. Sitten oli taas quad helix, jonka jälkeen vaihdettiin niskaveto-myssyveto yhdistelmään (kombiveto) ja samalla sain raudat myös alas. Tuon yhdistelmän aikaan suunnilleen itkin joka aamu kun hampaat olivat jatkuvasti ihan tajuttoman kipeät. Tästä kuitenkin seurasi alapurenta, joten taas siirryttiin tuohon quad helixiin, joka oli minulla oikomishoitojen loppuun asti.

2003.

Alahampaiden ahtautumista yritettiin estää noilla raudoilla. Vuosi 2004.

Kombiveto. Myssyosa ei oikein näy kuvassa. Vuosi edelleen 2004.

Oikojahammaslääkärin mielestä välihampaiden poistaminen ei ollut nykyaikainen hoitomenetelmä, joten kaikki hampaat yritettiin väkisin saada mahtumaan suuhun. Minulle ei myöskään laitettu minkäänlaista retentiota oikomishoidon päätteksi, joten hampaat palautuivat muutamassa vuodessa entiselleen.

2005. Kulmahammas löytää vihdoin tiensä ulos.

Kun oikomishoidot lopetettiin, minulta puuttui suusta kokonaan 27 eli ylärivin taaimmainen poskihammas vasemmalta puolelta. Hampaasta otettiin röntgenkuva ja todettiin, että se ei todennäköisesti tule koskaan puhkeamaan, sillä se oli impaktoitunut (= kiilautunut toista hammasta vasten niin, että sen täydellinen puhkeaminen oli estynyt). Kommentti tältä viimeiseltä oikojakäynniltä oli tyyliin: "Tule sitten aikuisena käymään, jos tuo hammas alkaa oireilla." (Ja tämä hammas loppujen lopuksi puhkesi vuonna 2011 ja on nyt suussa melkolailla poikittain.) Onneksi minulla ei ole yhtään viisaudenhammasta. Ne olisivat puhjenneet sunnilleen jonnekin nieluun, kun yksinkertaisesti muualla ei ole tilaa.

Lokakuu 2007. Oikomishoitojen lopputulos jotakuinkin. Raudat olivat vielä suussa ehkä vuoden tuon jälkeen(?), mutta hampaissa ei muistaakseni tapahtunut merkittäviä muutoksia. Paitsi palautumista heti kun raudat poistettiin.

Päällimmäinen fiilis oikomishoitojen loputtua oli lievä pettymys. Tämänkö takia kärsin vuosikaudet kipeistä hampaista, jotka aika usein rajoittivat syömistä ja nukkumista. Jouduin ravaamaan jatkuvasti hammaslääkärissä ja olemaan koulusta poissa. Puhumattakaan sitten henkisistä kärsimyksistä.  Muottien otosta on jäänyt ihan hirveät traumat, kun ekoilla kerroilla yökkäilin ihan älyttömästi, tuntui että vähintään tukehdun ja samalla päätä painettiin väkisin tuoliin kiinni. Huudettiin vaan että ole paikallasi pieni hetki, joka todellakin tuntui ikuisuudelta siinä paniikinsekaista tukehtumiskuolemaa tehdessä...

Kärsimysten toteemi. (Osa kipsimalleista puuttuu tästä kuvasta, että niitä on todellakin otettu muutamat.)

Hammaslääkärikäyntejä en siis ole koskaan pelännyt tai kammoksunut, päinvastoin. Viihdyn tuolissa oikein loistavasti ja lapsena bonuksena sai aina mukaan purkkaa, hammasharjoja tai tarroja. Mutta myönnän, että muottien otto sai takuuvarmasti muutamat kyynelet silmiin. Olisin oikeasti jossain vaiheessa antanut mieluumin vaikka repiä kaikki hampaat pois suusta. Myöhemmällä iällä toimenpiteestä tuli kyllä huomattavasti siedettävämpi, mutta traumaattiset muistot ovat ja pysyvät. Ja pakko muuten sanoa, nyt kun minulta otettiin purentakiskoa ja oikomishoidon suunnittelua varten kahdet muotit lyhyen ajan sisään, toimenpide onnistui aivan loistavasti, kun molemmilla kerroilla sain istua pystyasennossa. Kukaan ei sitten aiemmin kertonut, että sekin on mahdollista?

Ennen - jälkeen vertailua. Sentään avopurennasta ja raosta etuhampaiden välissä päästiin eroon.

Myönnän, että oli myös helpotus päästä vihdoin oikomishoidoista eroon. Kun olin jo itsekin tajunnut, että ei tässä mihinkään olla edetty niin miksipä sitä turhaan itseään kiusaa (varsinkaan niillä muoteilla ;))).

Yksi haave tavallaan romuttui oikomishoidon lopputuloksen myötä. En kauheasti pitänyt kovakouraisesta oikojastani, joten ajattelin että isona minusta tulee oikojahammaslääkäri, joka oikeasti kuuntelee potilaitaan ja ottaa heidät huomioon. Loppujen lopuksi, kun oikomishoitojen tulos oli mitä oli, ajattelin, että ei näillä hampailla yksinkertaisesti kehtaa olla minkään sortin hammaslääkäri - taustalla siis ajatus mitä potilaat ajattelisivat, jos hammaslääkärillä on vinot hampaat. Esteettisistä syistä en ikinä olisi viitsinyt lähteä purentaani edes korjaamaan, eikä se ulkonäöllisesti minua muuten ole haitannut eikä estänyt hymyilemästä.

Hampaat ovat osa persoonaa :)

Tämä ajatus istui jostain syystä päässäni todella sitkeässä, vasta muutama vuosi sitten pääsin siitä todella eroon - sillä hei, mitä väliä oikeasti mitä muut ajattelevat. Veikkaan, että tämä tuleva hoitoprosessi lisää motivaatiota entisestään pyrkiä joskus opiskelemaan hammaslääketiedettä. Se kyllä vaatisi palaamista lukion penkille, sillä olen lukenut fysiikkaa ainoastaan sen yhden pakollisen kurssin. Jospa nyt ensin valmistun rauhassa farmaseutiksi ja proviisoriksi, jonka jälkeen voisi arvioida tilannetta uudelleen. Varsinkin, jos proviisorien työtilanne on valmistuttuani yhtä huono kuin tällä hetkellä. Aikaahan on koko elämä ja siinä ehtii opiskella ammatin jos toisenkin.